Vastuullisuus menestyksen avaimena

Kestävyys

Teknologiayrityksenä vastuullisuus on tesalle haaste, mahdollisuus sekä koko tesa-tiimin perusasenne. Haastattelussamme Stefan Röber kertoo, mitä se merkitsee hänelle uudessa roolissaan vastuullisuusasioista vastaavana Chief Sustainability Officerina.

Stefan Röber on ollut tutkijana, tuotekehittäjänä ja ideoimassa tesalla jo 27 vuoden ajan. Hän toimi monta vuotta projektipäällikkönä vastaten Kiinan Suzhoussa sijaitsevien kohteiden kehitystyöstä. Röber on koulutukseltaan fysiikan tohtori, ja hän on johtanut tesan tuote- ja teknologiakehitystä ja sen 500:tä asiantuntijaa 14 vuoden ajan. Röber on ollut Global Executive Committee -johtoryhmän jäsen vuodesta 2020 alkaen. Huhtikuun ensimmäisestä päivästä 2021 lähtien hän on lisäksi toiminut vastuullisuusjohtajana (Chief Sustainability Officer). Roolissaan hän vastaa vastuullisten tuotteiden kehittämisestä, ympäristöystävällisistä tuotantoprosesseista ja sertifikaateista sekä yhtiön toimimisesta niiden maailmanlaajuisten tavoitteiden mukaisesti, joihin tesa on sitoutunut. Röber on kahden lapsen isä ja vapaa-ajallaan innokas pyöräilyn harrastaja ja purjehtija. 

Stefan Röber, Chief Sustainability Officer

Stefan Röber, teidät on nimitetty uudeksi vastuullisuusjohtajaksi. Mikä on tesan tilanne tällä hetkellä vastuullisuusasioissa?

Stefan Röber: Ensinnäkin hyvät uutiset: Vastuullisuus tai kestävä kehitys eivät ole tesalla mitään uusia juttuja, vaan toimintamme näillä aloilla rakentuu erittäin vankalle pohjalle. Nykyinen tehtäväni on räätälöity vahvistamaan näiden tavoitteiden yhteyttä omaan osuuteeni tuote- ja teknologiakehityksestä.

tesa_Sustainability_Wheel-communication_final

Viime vuonna tesalla saatiin varsin huomattavia tuloksia. Olemme myös laatineet ja nyt esitelleet uuden kestävän kehityksen toimintamallin, Sustainability Agendan. Vuosina 2001–2019 tesa pystyi vähentämään hiilidioksidipäästöjä 48 prosenttia ja VOC-päästöjä peräti 92 prosenttia. Samalla ajanjaksolla myös liuottimien käyttö väheni 40 prosenttia. Se oli iso askel meille yhtiönä, ja näiden tulosten taustalla on valtavasti innostusta ja energiaa.

Meidän on kuitenkin jatkettava näiden asioiden tehostamista eri tasoilla – ja se on tehtävä nyt. Maailmanlaajuinen suuntaus kohti vastuullisuutta on entistä nopeammassa liikkeessä. Jatkossa monikansalliset teknologiayritykset, kuten tesa, voivat menestyä vain, jos niiden omat vaatimukset ovat huomattavasti tiukempia kuin lakisääteiset ympäristövaatimukset. Vastuullisuus on yhä selvemmin muuttumassa kilpailutekijäksi muun muassa korkeasti koulutettujen työntekijöiden palkkaamisessa. Myös asiakkaamme odottavat meiltä vastuullisia tuotteita.

Millaisena näet tesan tulevaisuuden?

Stefan Röber: Tavoitteenamme on ottaa kansainvälisesti johtava asema vastuullisuusasioissa. Olemme määrittäneet toiminnallemme kolme ydinaluetta – asiakkaat, ympäristö ja yhteiskunta. 

"Tavoitteenamme on ottaa kansainvälisesti johtava asema vastuullisuusasioissa." 

Stefan Röber

Chief Sustainability Officer

Teemme kaikkemme parantaaksemme hiilijalanjälkeämme, eritysesti niin sanottujen Scope 1- ja Scope 2 -päästöjen osalta. Toisin sanoen keskitymme siihen, miten voimme omalla toiminnallamme vähentää tuotteidemme ja tuotantoprosessien hiilidioksidipäästöjä. Huolellisen tarkastelun kohteena ovat myös Scope 3 -arvot. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevien raaka-aineiden tai kierrätysmateriaalien käyttöä, joilla on pienempi hiilidioksidivaikutus arvoketjussa. 

Tärkeä näkökohta on myös niin kutsuttujen Enabler-tuotteiden tarjoaminen, jotka auttavat asiakkaitamme heidän omien vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa. Älypuhelimen akkujen kiinnittämiseen ja irrottamiseen tarkoitettu Bond & Detach on hyvä esimerkki tästä. On oikeastaan tesan kehitystyön ansiota, että akut on voitu noin parin vuoden ajan vaihtaa helposti. 

Nyt teemme töitä muun muassa sen eteen, että teipit voidaan irrottaa liimajälkiä jättämättä, jolloin yhdistetyt materiaalit voidaan erotella ja kierrättää asianmukaisesti. Tiedämme, että monet asiakkaat, jotka ovat vuosien ajan arvostaneet tesaa ydinosaamisemme eli eri materiaalien varman kiinnityksen ansiosta, tulevat jatkossa vaatimaan tätä meiltä.

bild roeber

Mitä mahdollisuuksia tesalla on tärkeiden askelmerkkien asettamiseen? Missä erityisesti voisimme saavuttaa paljon?

Stefan Röber: Vastuullisuuskeskustelun on aina oltava rehellistä. tesa on teknologiayritys – ja käytämme kemikaaleja. Se ei tule muuttumaan. Olemme kuitenkin asettaneet itsellemme korkeita tavoitteita. 

Uskomme, että kunnianhimoiset tavoitteet vievät meitä eteenpäin nopeammin ja suuremmilla harppauksilla sekä tuotteiden että teknologian kehityksen osalta. Lisäksi teippien, esimerkiksi pakkausteollisuuden teippien, biohajoavuus on yhä keskeisempää monissa maissa. Kehitämme vastuullisia ratkaisuja, jotka kestävät perusteellista tieteellistä tarkastelua.

 

Mitä jännittäviä uusia projekteja voit jo paljastaa?

Stefan Röber: Nykyinen "vastuullisuusvalikoimamme" on jo varsin vaikuttava. Tällä hetkellä meillä on lähes 50 aktiivista tuote- ja teknologiakehityshanketta, jotka ovat Sustainability Agendamme mukaisia: kaksi kolmasosaa tuotetasolla ja kolmasosa teknologian tasolla. Tuotteet vaihtelevat uusien älypuhelinten biopohjaisista PET-teipeistä autoteollisuuden korien aukkojen peittoratkaisuihin sekä loppukäyttäjille tarkoitettuihin teippeihin, jotka voi hävittää biojätteen mukana. Teknologian alalla meillä on projekteja, joita on melko vaikea selittää vain muutamalla sanalla. Näitä ovat esimerkiksi biopohjaisista monomeereistä valmistetut liimamassat ja korkean suorituskyvyn biohajoavat (kompostoitavat) liimajärjestelmät.

"Nykyinen ”vastuullisuusvalikoimamme” on jo varsin vaikuttava. Tällä hetkellä meillä on lähes 50 aktiivista tuote- ja teknologiakehityshanketta, jotka ovat Sustainability Agendamme mukaisia."

Stefan Röber

Chief Sustainability Officer

Vastuullisuusstrategiamme

Vastuullisuusstrategiamme ydin on uusi tesa Sustainability Agenda -toimintamalli. Sen mukaisesti pystymme linjaamaan yhtiön koko arvoketjun toimimaan kokonaisvaltaisesti kestävämmällä tavalla. Toimintamallin osa-alueina ovat ympäristö, asiakkaat ja yhteiskunta. Niitä varten on laadittu tiettyjä tavoitteita ja toimenpiteitä, jotka on selitetty kattavasti vuoden 2020 vastuullisuusraportissa.  

Sustainability Report Title

tesan vastuullisuusraportti 2020