rulla

Jämerä liitos jo yli 50 vuotta

Historia

Vähän aikaa sitten tesan tutkimuskeskus Norderstedtissä tutki noin 50 vuotta vanhaa tuotetta perusteellisesti – merkittävin tuloksin.

Ei ole olemassa montakaan arjen esinettä, jotka yli viiden vuosikymmenen jälkeen yhä toimivat. Televisio tai kahvinkeitinkö? Ne on heitetty kauan sitten elektroniikkaromuun. Paita tai housut? Täysin pois muodista tai revitty räteiksi. Tietokone? Sitä ei edes ollut keksitty niin kauan sitten. Yleensä vain punaviini on ainoa asia, johon pätee periaate ”mitä vanhempi sitä parempi”. Mutta miten mahtaa olla teippien laita? Vähän aikaa sitten tesan tutkimuskeskus Norderstedtissä tutki noin 50 vuotta vanhaa tuotetta perusteellisesti – merkittävin tuloksin.

Tarina alkaa vuonna 2004

Petra Lohmann, joka tuolloin työskenteli tuotekehittäjänä kiinnitysjärjestelmien yritysyksikössä, vastaanotti epätavallisen lahjan: Rulla tesafix® 960 -teippiä leveydeltään 31 senttimetriä ja pituudeltaan 100 metriä – yhä pakattuna alkuperäiseen pakkaukseen. Lähettäjä oli tri Manfred Engshuber, joka toimi vuoteen 1993 asti professorina Bergakademie Freibergin teknisessä yliopistossa, Saksin osavaltiossa. Nyt 88-vuotias Engshuber oli löytänyt teipin siivotessaan. ”Kaksipuoliset itsekiinnittyvät tuotteet oli lanseerattu markkinoille nimellä tesafix® vuonna 1956”, kertoo Daniel Wallburg, Yritys- & brändihistorian johtaja Beiersdorfin arkistosta. ”Jos katsoo tesan logoa ja käytettyä kirjasintyyppiä, täytyy tämän olla ollut myynnissä 1968 ja 1976 välisenä aikana.”

juliste-tesafix2
”Jopa lähes puoli vuosisataa myöhemmin paksuus ja paino sopivat yhteen aikanaan annettuihin lukuihin."
Tri Steffi Naasz

Tutkimus- & kehityspalveluiden & -prosessien johtaja

juliste-tesafix-2

Tekee mitä mainostaa!

Vuonna 2004 Lohmann suoritti useita testejä nähdäkseen, missä määrin parametrit yhä pitivät yhtä alkuperäisten teknisten tietojen kanssa. ”Tarttuvuus oli yhä melko hyvä näinkin pitkän ajan jälkeen. Teippi irtosi hieman teräslevyistä, mutta toimi vielä standardien mukaisesti useilla muovipinnoilla”, hän muistelee. Juuri hiljattain, toiset 15 vuotta myöhemmin, täysimittainen tutkimus suoritettiin uudestaan.

Prosessissa työryhmä testasi teipin tartuntavoimat ja venytysvoimat ja suoritti dynaamisia ja staattisia leikkauskokeita. Tri Steffi Naasz, T&K Palveluiden & Prosessien johtaja, on innoissaan tuloksista: ”Jopa lähes puolen vuosisadan jälkeen paksuus ja massa sopivat yhteen aikanaan annettuihin lukuihin. Maksimaalinen venytysvoima oli pysynyt samana. Tartuntavoima on myös hyväksyttävissä rajoissa. Näin ollen teippiä voisi jopa vielä myydä. tesafix® todella tekee mitä mainostaa!”

tesafix

tesafix®

tesafix®-luokka on tunnettu nopeudestaan ja helppokäyttöisyydestään. ”tesafix® merkitsee nopeaa käyttöä. Se säästää asentajilta aikaa ja asiakkailta rahaa”, kuten eräässä markkinointikansiossa todettiin. tesafix® 960 koostuu erittäin ohuesta kuitukankaasta ja akryyliliimasta, joka kestää sekä valoa että ikääntymistä ja jota mainostettiin erityisen soveltuvaksi porausohjainten ja messuständien kiinnitykseen. ”Liima on suhteellisen pehmeää ja tarttuu hyvin, mikä tekee siitä erityisen sopivan huokoisten, hieman karkeiden pintojen kiinnitykseen. Tuoteselosteessa luki, että ”tesafix® osoittaa arvonsa asennuksessa, pidossa ja kiinnittämisessä” ja se on kuin “liima, jota voidaan leikata saksilla.” tesafix®-tuotteet kuuluvat edelleen tesan tuotevalikoimaan, ja niiden käyttökohteisiin sisältyy myös mattojen kiinnitys.